Huomaan valonpuutteen joka vuosi, ja se vaikuttaa mielialaani. Tänä vuonna löysin asian helpottamiseksi ratkaisun Luminettesta. Luminetten etu on se, että sinun ei tarvitse jumittaa ruudun edessä, kun käytät sitä. Voit laittautua valmiiksi aamulla tai syödä aamupalaa lasit päässä. Se on hyvin käytännöllinen. :)

21. joulukuuta 2020

Olen käyttänyt Luminetteja lokakuun 2020 alusta saakka hoitaakseni vuodenaikojen vaihtelusta aiheutuvia häiriöitä. Toistaiseksi minulla ei ole ollut siihen liittyviä oireita, vaikka aikaa on vaihdettu (talviaika) ja aurinko katoaa klo 16.30. Asia on ensinmäistä kertaa näin. Olen ihmeissäni. Energiatasoni on noussut ja tunnen itseni vapaaksi ja iloiseksi suurimman osan ajasta. Nukun myös paljon paremmin. Minun täytyy lisätä, että lopetin kofeiinin nauttimisen, mikä auttaa myös. Luminette on paljon paljon parempi kuin valolamput. Käytän sitä joka aamu ilman, että minun täytyy tuijottaa lamppua. Mielialani on todella parantunut. Lasit ovat hyvin kätevät ja helppokäyttöiset. Laitan ne silmälasieni päälle. Lasit latautuvat helposti, eikä niitä tarvitse ladata joka päivä, jotta niitä voi käyttää. Kaikki, jotka näkevät minut lasit päässä (osallistuessani kokouksiin netissä, mennessäni hammaslääkäriin jne.), kysyvät minulta toimivatko ne. Ihmisten mielestä lasit ovat nätit, ja he ovat hyvin kiinnostuneita niistä, sillä aina jollakulla perheestä on vuodenaikojen vaihteluista aiheutuvia häiriöitä tai se vaivaa heitä itseään.

21. joulukuuta 2020

Erinomaiset valoterapialasit. Käytän niitä joka aamu herättyäni. Olen kärsinyt kausittaiseista masennuksesta vuosia, mutta Luminetten ansiosta olen tuntenut mielialavaihteluni vaikutukset paljon pienempänä syksyllä ja talvella. Käytän laseja keskisyksystä maaliskuun loppuun. Minulla oli ennen valoterapialamppu, mutta koko ajan sen edessä pysytteleminen oli aika rajoittavaa. Käyttäessäni Luminetteja voin tehdä mitä vaan ongelmitta. Olen hyvin tyytyväinen!

21. joulukuuta 2020

Joka vuosi syksyn tulo merkitsee minulle masennusta, väsymystä, pitkiä unia ja uupumusta iltapäivällä! Puhuin asiasta lääkärille, joka neuvoi minua kokeilemaan Luminettea. Päätin ostaa sen ja käyttää sitä joka aamu. Joten, syön aamupalani Luminette päässä ilman mitään epämukavuuksia, 20 minuutin ajan. Voin liikkua ympäriinsä ja nähdä, mitä teen, toisin kuin vanhoja laitteita käyttäessä, joita pidettiin pöydällä - ja jotka tutkimusten mukaan olivat hyödyttömiä, koska ledivalojen teho ei tullut korkeammalta kuin pään tasolta, eikä näin ollen saavuttanut silmän sensoreita... Nyt tunnen itseni hyväkuntoiseksi ja terveeksi päivän aikana, ja jos talvella tunnen itseni väsyneeksi lounaan jälkeen, teen hoitokerran uudestaan. Tällä tavoin kehoni lakkaa tuottamasta melatoniinia ja energiani palautuu, tunnen oloni paremmaksi ja olen paremmalla tuulella!

21. joulukuuta 2020

Minulla on fibromyalgia, valtavia uniongelmia ja selvä energian puute, kun aurinko katoaa. Neurologini suositteli lasejanne. Olen iloinen, minulla on enemmän energiaa, mutta valitettavasti tämä ei vaikuta kipuuni. Mutta koska olen paremmassa kunnossa, ovat lasit mielestäni erittäin loistavat! Syksy ja talvi eivät enää pelota minua näiden lasien ansiosta. Olen valmis kohtaamaan ne! Suosittelen laseja todella, enkä voi lopettaa niistä puhumista kaikille ympärillä olevilleni.

21. joulukuuta 2020

Neurologini määräsi sen minulle unihäiriöihin ja epilepsiaan, ja nyt en enää voi olla ilman sitä. On hyvin käytännöllistä, että kyseessä on lasit, koska niiden kanssa voi tehdä kaikkea (kuten harjata hampaat, syödä lounasta, lukea tai jopa alkaa tekemään töitä). Lasit toimitetaan hyvin käytännöllisessä suojakotelossa, jossa niitä voi säilyttää ja/tai ottaa mukaan matkalle. Ainoa asia, mitä en suosittele, on niiden käyttäminen pimeässä huoneessa.

21. joulukuuta 2020

Käytettyäni Luminettea viisi päivää, minulla on jo parempi olo... Jos kokeilet sitä, et tule koskaan lopettamaan sen käyttöä. Olen käyttänyt sitä kolme vuotta syksyisin 20 minuuttia päivässä ... syödessäni aamupalaa.

21. joulukuuta 2020

Olen hyvin tyytyväinen Luminetteen! (Minulla on Luminette 3.) Minulla on parempi unirytmi, ja lasit auttavat minua heräämään aamulla (samoin kuin kahvi). Lisäksi niitä on helppo käyttää. Joka aamu kerron itselleni, että tein oikean valinnan ostaessani lasit. Suosittelen niitä!

21. joulukuuta 2020

Olen tyytyväinen malliin 2. Luminettea on helppo käyttää, ja se antaa minulle mahdollisuuden olla aktiivinen aamulla, ja tekee nukahtamisesta helpompaa. Neurologini antoi minulle hyvän neuvon! Vaihdan tulevaisuudessa todennäköisesti malliin 3...

21. joulukuuta 2020

Minulla on ollut Luminette 3 maaliskuusta 2020 lähtien, enkä voi enää olla ilman näitä laseja. Ne ovat täydelliset aikaerorasitukseen tai unihäiriöihin.

21. joulukuuta 2020

Minulla on ollut ne nyt vuoden. Terapeuttini suositteli niitä minulle, ja huomaan todellisen parannuksen mielialassani ja väsymyksessäni.

21. joulukuuta 2020

Olen kärsinyt vuosia kausittaisesta masennuksesta, joten päätin kokeilla valoterapiaa kompensoidakseni auringonvalon puutetta talvella. Valitsin valoterapialasit niiden kätevyyden takia, sillä niitä käyttäessä voin tehdä aamurutiinini, eikä tarvitse pysyä liimattuna valopaneeliin. Tulokset olivat nopeita, tavanomainen verkkaisuus ja yleinen väsymys ovat kadonneet lähes kokonaan. Toinen etu, jota en ollut osannut aavistaa oli se, että taipumukseni siihen, että minun on vaikea nukahtaa illalla katosi. Tämä johtuu todennäköisesti vuorokausirytmin uudelleen säätelystä... Kaiken kaikkiaan, lasit ovat investointi, mutta en kadu niiden hankkimista ollenkaan, ja vaimonikin on alkanut käyttää niitä!

21. joulukuuta 2020

Minulla oli aiemmin pieni Phillipsin valolaatikko, ja sen kanssa oli sähläystä, jotta istui oikeassa kulmassa, oikean välimatkan päässä ja oikeaan aikaan. Näiden lasien kanssa minun ei tarvitse murehtia mistään tuollaisesta. Laitan ne vain päähäni, painan nappia, ja pidän niitä kunnes ne sammuvat. Helppo käyttää myös silmälasien ja piilolinssien kanssa. Nämä eivät myöskään anna minulle päänsärkyä, kuten Phillipsin valolaatikko! Taloudessamme näitä käyttää neljä henkilöä lähes päivittäin - aion pian ostaa toiset lasit! (Kahdella meistä on unihäiriö ja kaikki näyttävät saavan mielialan piristystä!)

21. joulukuuta 2020

Käytetty lääketieteellisessä tarkoituksessa masennukseen. Näiden lasien ansiosta olen tehnyt merkittävää parannusta. Niitä ei ole hankala pitää päässä, valo parantaa mielialaani ja tuo lohtua, ja lasit ovat hyvin käytännölliset.

21. joulukuuta 2020

Sinun tulisi käyttää sitä heti kun nouset ylös, Luminette unohtuu helposti ja voit jatkaa toimiasi. Ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien tunnet nopeasti olevasi enemmän hereillä, ja keskiaamun ja iltapäivän väsähtämiset katoavat nopeasti. Olen todella vakuuttunut.

21. joulukuuta 2020

Olen ollut käyttäjä kauemmin kuin kymmenen vuotta... Luminette on aina auttanut minua pääsemään "tasapainoon" yövuorojen tai aikaisten aamuvuorojen aikana töissä. Voit paremmin hyvin nopeasti. Luotettava tuote ja helppo käyttää.

21. joulukuuta 2020

Ostin Luminetten auttamaan kaamosmasennusta vastaan. Käytän sitä joka aamu herätessäni. Pidän Luminettessa siitä, että voin valita hoitokerran keston (20, 30 tai 60 minuuttia) sen mukaan, miten minulla on aikaa, ja siitä, että voin hoitokerran aikana jatkaa toimiani (ei tarvitse pysyä pöydälle asetetun lampun edessä). Huomasin tulokset jo muutaman päivän käytön jälkeen: ei enää masennusta harmaina ja sateisina päivinä. Ajan myötä olen tuntenut vähemmän väsymystä ja minulla on enemmän energiaa. Suosittelen Luminettea todella.

21. joulukuuta 2020

Olen kärsinyt vuosia kausittaisesta masennuksesta. Terveysalan ammattilaiset (yleislääkäri, psykiatri, psykologi ja farmaseutti) ovat neuvoneet minua käyttämään valoterapiaa parantaakseni olotilaani syksyllä ja talvella. Epäröin kauan, ja sitten tutustuin Luminetteen. Käytän sitä aamulla, joko toimieni lomassa (aamupala, hampaita pestäessäni) tai kun luen. Hoitokerran jälkeen minulla on paljon enemmän energiaa ja motivaatiota kohdata päivä. Se on hyvin käytännöllinen, sillä sitä voi pitää päässä yhtä aikaa silmälasien tai tietokonelasien kanssa. Lasit on tehty melko kankeasta muovista, mutta ne vaikuttavat kestäviltä. Ne latautuvat aika nopeasti. Latauksen merkkivalo kertoo, kun akku on täysi.

21. joulukuuta 2020
Preview video 2
Play button Play button hover
Preview video 2
Preview video 3
Play button Play button hover
Preview video 3

Sivustomme käyttää evästeitä selailukokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä sivustoamme suostut käyttämään evästeitä